Varhaisimmat tunnetut rautalöydöt antavat olettaa, että noin 500 vuotta eaa. alkaa Suomen rannikkoalueilla ja sisämaassa esiintymään rautaesineitä. Itä- ja Pohjois-Suomessa rautaesineitä alkaa esiintyä vasta noin 300 eaa. Varhaisimmat Suomesta löydetyt raudanpelkistysuunit sijaitsevat Pohjois- ja Itä-Suomessa ja niiden on arvioitu toimineen noin vuosina 300-200 eaa. (1) Kuitenkin sepän taitoja on aina tarvittu ja tarvitaan edelleen.
Lahtelainen seppämestari Kirsi Vahtera valittiin vuoden taidesepäksi 2020. Vahtera on toinen yksittäinen naispuolinen toimija, joka on saanut taideseppien yhdistyksen tunnustuksen 20 vuoden aikana. Vahtera on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Tuska-festivaalien kanssa, luoden sinne suurikokoisia installaatioita ja hänen töitään on nähty myös Slush 2017 tapahtumassa.
Luomisen voima löytyy Vahteran käsistä, kuten myös suomalais-karjalaisesta perinteestä, jossa munamyytin kautta kerrotaan maailman syntyä. Myytissä sotka munii kuusi tavallista munaa Väinämöisen polvelle ja seitsemännen, rautaisen munan. Rautainen muna on viittaus tuonpuoleiseen, johonkin, mikä ei ole tästä maailmasta. (2)
Kirsin metallitöissä näkyy vahvasti suomalaisesta perinteestä esiin muovatut teemat. Kansanperinne ja mytologia ovat läsnä hänen töissään alusta loppuun saakka, onhan hän seppänä jo hyvin tunnetussa seurassa, Ilmarisen heimolaisia. Ilmarinen oli alun perin seppäjumala, joka myöhemmin siirtyi Ukon tieltä myyttisen sepän rooliin. Seppäjumaluuden olemassaoloa on muun muassa perusteltu sanan ilma alkuperällä, joka on aiemmin viitannut taivaaseen, mutta myös ilmaan ja säähän. (3) Ilmarinen on kuitenkin jatkanut tärkeässä roolissaan, puhkuen ilmaa ahjoon, jossa rauta kuumennetaan taottavaksi.
Huomioitavaa on, että keskustelua Ilmarisen alkuperästä ja paikasta myyttisessä maailmankuvassa on käyty kauan ja erilaisia teorioita on olemassa. Ilmarinen tunnetaan myös nimillä Ilmollinen, Ismaroinen, Viron seppä, Ismero (Krohn 1918). Sukukansojen mytologiasta on haettu ymmärrystä Ilmarisen olemassaololle ja esimerkiksi udmurttien taivaan valtias on nimeltään Inmar ja saamelaisilta löytyy maininta Ilmaris nimisestä jumalhahmosta. Uno Harva puolestaan on maininnut tutkimuksissaan loitsuissa esiintyvän Ilmarisen kertosanana ilmaisun ilmarinta, ilman rinta, ilman ranta, joita esiintyy loitsuissa. Myös raudan synnystä löytyy erilaisia versioita, joissa Ilmarinen tai Väinämöinen on raudan ensimmäinen tekijä. Rautaesineet ovat olleet oleellinen osa suomalaisen ja karjalaisen tietäjän varusteita konkreettisena esineenä, mutta myös kuviteltuna myyttisenä varusteena (esimerkiksi rautaiset kintaat, rautainen paita). (4)
Kalevalassa kerrotaan, kuinka Louhi määräsi Ilmarisen kyntämään käärmeitä kihisevän pellon. Ilmarinen teki raudasta rukkaset ja teräksestä säärystimet ja ryhtyi hommiin, koska hän halusi Pohjolan kauniin tyttären vaimokseen. Mutta mikä kutsui Kirsin työskentelemään raudan kanssa ja mikä inspiroi häntä tässä vanhassa käsityöperinteessä? Kirsi kertoo hakeneensa lukion jälkeen erilaisiin taidealan kouluihin ja valitsi lopulta opiskelu paikakseen Ikaalisten käsityötaideteollisen oppilaitoksen, jossa löysi metallityöstämisen pajan. Paja vei Kirsin mennessään ja oma paikka löytyi alasimen äärestä. Raudan kanssa työskentely on hänelle luovuuden kanavointia mutta myös kaikesta metelistä huolimatta se paikka, missä mieli hiljenee ja ajatus selkeytyy.
Kirsi on tehnyt paljon suuria teoksia, esimerkiksi raudasta taotun Väinämöisen. Teoksesta oli vahva visio, se kutsui tekemään itsensä näkyväksi ja sisältä kumpuava tarve takoa esiin näitä visioita ohjaa edelleen hänen työskentelyään. Aiheet teoksiin ja koruihin tulevat aina inspiraatiosta käsin ja ajallaan muotoutuvat selkeimmiksi kokonaisuuksiksi. Vieläkö seppä puhuttelee rautaa? Kirsi toteaa raudan kertovan mihin suuntaan se haluaa taipua ja näyttävän tietä. Rauta materiaalina on haastava, mutta jollakin oudolla tapaa myös pehmeä, kun katselee sen mutkittelevia ja pyöreitä muotoja. Kirsin töissä luikertelee taipuisat käärmeet, pyöreät kilvet eivät löydä kulmiaan ja terälehdet pullistelevat muotojaan.
Rautakauden mittaan seppien lukumäärä massamme kasvoi etenevästi ja keskiajalle tultaessa voidaankin jo puhua seppäinstituutiosta. Seppälaitos perustui mestareiden ja oppipoikien, eli seppien ja kisällien väliseen tiedon ja taidon siirtoon. Tieto siirtyy edelleen ja ammattikuntaa esillä pitää Suomessa kaksi seppäyhdistystä, Suomen Sepät ry ja Taidesepät ry. Ammattikunta pyrkii pitämään yhteyttä ja tuntemaan toistensa töitä. Kirsi toteaa, että arvostus toisia seppiä kohtaan on vahva, netti mahdollistaa hyvin toisten seppien projektien seuraamisen. Uusia seppiä koulutetaan lisää, ammattikunta on pieni mutta elävä. Kirsi haluaa myös opettaa taontaa nuorille ja näyttää vanhan käsityön tekoa. Näytökset ovat osa työn esille tuomista.
Raudan myyttinen alku on neljässä neidossa ”Oli ennen neljä neittä, koko kolme morsianta, lypsit maahan maitoansa, uhkutit utariansa.” (SKVR 4 175:41–44). Suomalaisissa loitsuissa rautaa puhutellaan ja sen synty tiedetään. Raudan synnyssä ”susi juoksi suota myöten, karhu kangasta samosi, nousi suo suven jaloissa, kangas karhun kämmenissä; kasvo rautaset orahat suven suurilla jälillä”. (SKVR 4 130: 1–6). Voimakkaan symboliikan takana on maailmankuva, jonka Kirsi tunnistaa omakseen. Kirsi ei töihinsä ole liittänyt selkeästi mitään tiettyä symboliikkaa, mutta symboliikka tulee esille muotoilussa ja tekijänsä tulkintana. Esimerkiksi emännän koruissa kuoppa kuvastaa naista elämän maljana. Naiseuden esiin nostaminen on yksi tärkeä teema Kirsille, joka tulee esille hänen suunnittelemansa Neidonvaaja-koruun liittyvässä Voimanaiset-kampanjassa. Kyse on naisten yhdessä työskentelystä ja toistensa tukemisesta. Kampanjassa oli mukana muun muassa yrittäjiä, muusikoita ja kirjailijoita ja kampanja on myös tasa-arvoteko Naisjärjestöjen keskusliiton tasa-arvoteoilla vaikuttavuutta -hankkeessa.
Pajan äänet kuuluvat osaksi vanhaa suomalaista uskomusmaailmaa. Sepällä uskottiin olevan pajassaan haltioita ja väkeä, jotka työskentelivät joskus pajassa omia aikojaan. Jos seppä ei ollut paikalla ja pajasta kuului silti työnteon ääniä, tavattiin sanoa, että siellä ”lyö tyhjää” eli näkymättömät olennot olivat töissään. Tämä katsottiin myös kuoleman enteeksi ja vielä nykyäänkin todetaan jonkun kuollessa ”lyönneen tyhjää”. Haltijoista on kerätty uskomustarinoita arkistoihin ja niissä mainitaan myös uhrilahjoista ja haltijoiden puhuttelusta. Pajanhaltijan lisäksi uskottiin pajanväkeen, joka asusteli ahjon tuhkassa. Tätä väekästä tuhkaa on joskus viety pelloille hyvän sadon toivossa. Pajanväki voidaan nähdä pajassa syntyneenä ja eläneenä voimana, joka on sitoutunut tuhkaan. Pajahaltija on sen sijaan uskomusolento, joka vertautuu muihin haltijoihin. Seppien uskottiin tulevan hyvin toimeen pajahaltioiden kanssa, ja heidän uskottiin olevan hyvin väekkäitä henkilöitä, koska he pystyivät toimimaan ja kontrolloimaan rautaa ja tulta niiden väkeä. (6, 7)
Mestariseppä Kirsi Vahtera ottaa esille vielä pajatontun, häntä ei sovi unohtaa. Pajan rautainen äänimaisema on Kirsille kotoisa, moderniin pajaan kuuluu myös rälläkän äänet. Kalke myös kertoo, millaista työtä pajassa tehdään. Entisaikoina pajalla työskenneltiin usean hengen voimin ja rautaa löi kaksi kisälliä yhtä aikaa, työn rytmikäs ääni on kuulunut kauaksi. Nykyään töitä tehdään usein yksin ja äänimaailma on muuttunut. Kuitenkin esimerkiksi yleisötapahtumissa taonnan ääni kutsuu ihmisiä katsomaan, ääni tulee kaukaa historiasta ja se on edelleen kaikille tunnistettava. Kirsi mainitsee myös uskomuksista ja tavoista, jotka elävät edelleen ja ovat tänä päivänäkin viisaita neuvoja; alasimen päälle ei saa jättää työkaluja eikä alasimen päälle saa istua. Sepän tulee kunnioittaa työvälineitään ja pajaa tilana, onhan hän tekemisissä myyttisten voimien kanssa.
Perinnetieto siirtyy toisten kanssa puhumalla ja ihmisiä tapaamalla. Vaikka seppä ei enää hoida kylänsä asioita samalla tavalla kuin ennen, kuitenkin raudan työstö ja sen taipuminen taiteeksi ja käytännöllisiksi tavaroiksi on yhtä totta tänään, kuin se oli satoja vuosia sitten.
Myyttisistä ja maagisista keskusteluista Kirsiä lämpimästi kiittäen, Dalva.
KIRSI VAHTERA / ROUTA DESIGN
Routa Design:
Neidonvaaja:
Facebook:
Instagram:
LISÄKSI SUOSITTELEN:
Taivaannaula, ”Seppä, tuli ja rauta” (16.02. 2011), blogikirjoitus:
Perttu Häkkinen: Myyttiset sepät, Yle Areena audio, julkaistu 24.04.2018
Pertun vieraana on Mikko Björklund, joka on tehnyt uskontotieteen gradunsa suomalaisista sepistä. Toimittaja Panu Hietaneva puolestaan sukeltaa syvemmälle kansanrunouden pariin. Panun haastateltavana on Itä-Suomen yliopiston tutkijatohtori Tiina Seppä.
VIITTEET
(1) Haggren, G., Halinen, P., Levanto M., Raninen S.,Wessman A. (2015). Muinaisuutemme Jäljillä: Suomen Esi- Ja Varhaishistoria kivikaudelta Keskiajalle.Gaudeamus Oy, Helsinki, 207- 217.
(2) Pulkkinen, R. (2014). Suomalainen kansanusko: samaaneista saunatonttuihin. Gaudeamus, 29-32.
(3) Pulkkinen, R. (2014). Suomalainen kansanusko: samaaneista saunatonttuihin. Gaudeamus, 80.
(4) Hakamies, P. (2004). Ilmarinen ja sepän sankaruus. Kalevala ja laulettu runo/toim.: A.-L. Siikala, L. Harvilahti, S. Timonen. Helsinki: Vammalan Kirjapaino Oy, 69-82.
(5) Björklund,M. (2018). Suomalaiset sepät : raudan taitajat, tulen herrat. Pro gradu, Helsingin yliopisto.
(6) Jäppinen, J. (2014). Pajan Hämärästä: Seppien kultuurihistoria: Suomen tietokirjat ry. Books on Demand, Norderstedt, Saksa, 7–8,97.
(7) Björklund, Mikko (2018) Suomalaiset sepät: raudan taitajat, tulen herrat. Pro gradu–tutkielma, Helsingin yliopisto